One photo every day: Mikä tekee lomasta loman? (4/365)

in #finland7 years ago

Hyvää huomenta,

Lämpimien kelien helliessä Suomea, ehkäpä pieni lomapostaus olisi paikallaan. Pidempään olen miettinyt suomenkielellä kirjoittamista, mutta toistaiseksi idea oli jäänyt ajatuksen tasolle. Siispä, ryhdyin lomani kunniaksi tuumasta toimeen.

Pohdimme tänään mieheni kanssa mikä tekee lomasta loman? Ennen lapsia lomailu merkitsi meille rutiinien rikkomista: valvoimme myöhään, nukuimme aamulle pitkään ja teimme päätöksiä hyvinkin spontaanisti hetken mielenkohteesta. Näistä ajoista päällimmäisenä mielessä on ystävien kanssa vietetyt illat jolloin naurettiin vatsa kippurassa (huonoille!) vitseille, maisteltiin viinejä ja parannettiin maailmaa. Oi näitä aikoja!

Nykyään lapsen kanssa reissatessa rutiinit ovat keskiössä. Jo vakiintuneeksi muodostuneet aamu- ja iltarutiinit, päiväuniajat ja ruokailut ovat lomaillakin tiukasti läsnä. Vastoin ennakkoon kuvittelemaani, rutiinit lomalla ovatkin tässä elämäntilanteessa äärimmäisen helpottava tekijä ja luovat lomailuun joustavuutta. Uskaltaisin väittää lomailevani tehokkaammin rutiinien puitteissa. Päivä muodostuu jouhevasti lapsen ehdoilla ja kaikki siinä välissä tapahtuva ohjelma on vanhemmille irtiotto arjesta.

Suurempana muutoksena meidän perheen lomailussa on nukkumisen ajoittaminen: heräämme lomallakin kukonlaulun aikaan ja menemme nukkumaan yhdeksän uutisten jälkeen. Aikaisemmin ennen lasta ajatus olisi ollut selkäpiitäkarmiva, siis miksi rytmittäisi elämänsä tuolla tavalla? Eikö elämä alakaan ilta kuuden jälkeen ja päädy pikkutunneille asti? Vastaus osaltamme on, että ei. Jyrkkä ei. Elämä on ihanaa juuri aamulla ja päivällä kun voi viettää aikaa perheen kesken yhdessäolon merkeissä. ❤️

FDDF1EE4-CA0B-46E7-AB4E-9AFAF9A65640.jpeg
Eiliset iltalenkkimaisemat lähistöltämme.

Tämän postauksen tarkoituksena on toivottaa kaikille ihanaa alkanutta viikkoa! Oikein leppoisaa yhdessäolon aikaa!

Aurinkotervehdyksin,
Sulimur

Sort:  

Suomessakin on lämpimät kelit. Nauttikaa lomasta. 😇

Vaikka kesäilloissa on oma hienoutensa, voi aamuista nauttia jopa enemmän. Kesäaamuisin on ihanaa mennä ulos, kun on vielä hiukan kostean viileää, niin rauhallista ja ilma tuntuu raikkaalta, mutta kuitenkin aurinko paistaa. :)
Nauttikaahan lomastanne! 😎

Niin totta @jasmink! 🤗 Kesäihmisenä kesä on ihmisen parasta aikaa ja erityisesti ne aamut kun herää ennen kukonlaulun ja huomaa auringosta, että on tulossa kaunis päivä. 🤗🙏🏽

information that is very useful and useful .. i love it greeting friendship and greeting steemit @sulimur

Coin Marketplace

STEEM 0.19
TRX 0.25
JST 0.038
BTC 97219.48
ETH 3408.71
USDT 1.00
SBD 3.02